Saila
Oli vaan pojat semmoinen bodycombat, että tämä likka meinasi vähintään kuolla. :D Alkuun meinasi vaan naurattaa ja olin jo lähteä pois, kun en päässyt juttuun mukaan lainkaan ja kuntosalin parvelta tyypit notkuivat nauttimassa esityksestä..

Onneksi kaverini ei antanut mun luovuttaa, ja kyllähän se siitä lähti rullaamaan ainakin jotenkin. Sen kun potki ja huitoi käsillä ja jaloilla niin hyvä on, kai. Naama oli tunnin jälkeen tulipunainen ja tuli aivan järjetön hiki, en muista koska olisin hikoillut viimeksi noin paljon. Varmaan silloin, kun kävimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa spinningissä. Kädet olivat välillä ihan velton tuntuiset mutta jatkoin silti huitomista, ja vaikka tuntui että kohta oksennan, niin sain vielä tiristettyä itsestäni irti (tätä mä kaipaan pesäpallon peluussa). Nyt on voittajafiilis, mä tein sen! 768 kaloria se otti ja maksimisyke 192, hehheh.

Kolmas päivä menossa ilman mitään herkkuja, mutta olen onnistunut tänään venyttämään ekaa ruokaa niin myöhäiseksi, että nyt pitäisi hirveällä tahdilla syödä joku jättisalaatti, että saisi tarpeeksi kaloreita (ja rehuja). Tosin ei kai se niin vaarallista ole, jos vähän jää ylivajetta, syön sitten huomenna fiksummin ja otan jättisalaatin mukaan jo töihin.

Loppuverkkana vielä koiran kanssa puolen tunnin reipas kävely, kunhan tästä sohvan gravitaatiokuopasta nyt pääsee ylös. :P
Saila
Viime viikolla rappioiduin. Ei siitä sen enempää - mutta juhlamekko mahtui silti päälle perjantaina järkyttävästä syömisestä ja juomisesta huolimatta :P

Sunnuntaina olikin sitten semmoinen sää, että oksat pois. Tuuletin hieman raikastaakseni ilmaa, ja ikkunasta pöllähti keuhkoihini jotain hiihtohulluustomua. Hui! Eihän siinä auttanut muu kuin maanisesti kaivaa sukset, monot ja muut romppeet esiin ja lähteä sivakoimaan. 2 kilometriä taittui tasamaalla ehkä hiukan takkuisesti, koska suksieni voitelu taitaa olla suunnilleen ajalta anno domini 2005. Ensi kerralla siis panostusta siihenkin puoleen.

Hiihtohulluuden lisäksi aurinko toi mukanaan siivoushulluuden. Onnistuin siis lakaisemaan ja pesaisemaan lattiat, liikkuvuusharjoittelua sekin, kun kaivaa pölypalloja luoja ties mistä koloista! Illalla oli vuorossa spinning (tasasyke 45), ja pitkästä aikaa mun perse ja jalat puutuivat kunnolla. Pyörän säädöt olivat jotenkin viturallaan, mutta en tietenkään kehdannut nousta kesken pois säätämään niitä, koska olimme kaverini kanssa juosseet viimeisellä minuutilla sisään :P Mutta hiki tuli ja hyvä mieli, ainakin heti kun varpaissa alkoi taas kiertää veri.

Ruokapuolesta sen verran, että ainakaan tänään (maanantai) ei ole tehnyt mieli syödä oikein mitään. Nälkä kyllä tuntuu, mutta ajatus ruuanlaitosta on tosi väsyttävä.. Olen siis syönyt tosi vähän ja pahaa ruokaa, ei hyvä :P Mutta sen olen viime viikon aikana oppinut itsestäni, että syön herkkuja tasan tarkkaan pelkän tavan vuoksi. Eikä kyllä ole niitäkään tehnyt mieli yhtään siten kuin ennen - eli jos olen noheva ja kuuntelen itseäni, saatan päästä herkkuhimosta yli helpommin kuin luulenkaan? Jää nähtäväksi!

Keskiviikon aiheena on bodycompat. Vähän jo pelottaa, mutta jos pysyttelen kaukana peileistä, niin kaikki on hyvin :D
Inna
Long time no a b c.
Kymmenen päivää edellisestä kirjoituksesta, tuntuu, että pidemmästikin olisi saattanut olla. Olen syönyt varmasti vähintäänkin seitsemänä päivänä karkkia, olen käynyt grillillä, olen käynyt kebabilla, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Eli olen ollut ihan järkyttävä sikapossunaama.

Viikko sitten sunnuntaina oli telinevoikkatreenitkin tosiaan lähes kolmen viikon tauon jälkeen. Oli kyllä niin raskasta, niin raskasta että. Telineinä olivat hyppy ja puomi. Heti seuraavana aamuna pohkeet muistuttelivat olemassaolostaan, alkulämppäkin oli ollut harvinaisen pomppupitoinen. Samaten eiliset voimistelut ottivat kyllä ihan tosissaan käsiosastoon, nyt oli vuorossa sitten permanto ja noikkarit. Mulla on kyllä kehittymässä nojapuihin oikein pahemman luokan vihasuhde. Tuntuu, ettei siellä voi tehdä ihan mitään, kun voimat ei vaan riitä. Oli kuitenkin niin kivat treenit, että haluan kertoa vähän tarkemmin.

Alkuverkka oli sellainen sykettä nostava tällä kertaa. Kierrokseen kuului kaksi kuperkeikkaa, kaksi vauhditonta jännehyppyä, yksi vauhdillinen jännehyppy patjakasan päälle, paavolla kävely (eka puolikas ajasta perus varpaillaan kävely, toinen puolikas jalannostot eteen) ja kaksi vatsajalannostoa puolapuilla. Tätä tehtiin 12 minuuttia. Kuuma tuli, ja jano. :) Sitten aloitettiin permantojutut. Tehtiin ensin viivaa pitkin puolikässärit kummallekin jalalle, kokonaiset kässärit, kärrynpyörät kummallekin puolelle ja sitten vielä kässärikuperkeikat. Sitten otettiin muutama eri piste, joita kierrettiin: kuppikuperkeikka ponkkari alamäkiapuna, flikin lähtö- ja ponnistusharjoitus lössömatolle, hyppyaskelkärrynpyörä ja sitten vielä arabialaisen harjoittelua boksilta alas. Kaksi viimeistä olivat uusia. Hyppyaskelta ja kärrynpyörää siihen perään harjoiteltiin niin, että hypättiin ponkkarilta alamäkeen, hyppy tasajalkaa, laskeutuminen niin, että kärrynpyörän pystyi tekemään heti perään, eli minulla vasen jalka ensin maahan ja taakse, oikea jälkimmäisenä maahan ja eteen. Arabialaista tehtiin ehkä 30-senttisen pitkän boksin päältä maahan, harjoiteltiin alastuloasentoa.
Noikkareilla tehtiin kieppiä, selinheittoja, käännössarjaa, kuppi- ja kaaripitoja ja sitten hirveän hurjaa maa-aisan päällä käsiseisontaa maha seinää vasten. Sinne olikin aika vaikea päästä, ja autettiin toisiamme. :) Kädet oli tämän kaiken jälkeen niin hapoilla, etten päässyt voimassa enää ollenkaan käsiseisontaan vaan tein ruttupitoja jalat korkean palikan päällä. Ja siinäkään ei todellakaan mennyt vaadittua 3x45sek. Voiman ehdin muilta osin tosin kerrankin tehdä kokonaan, ja voi voi sitä tuskan määrää. Olen aika huono hikoilemaan, mutta nyt tuli kyllä tukka melko märäksi.

Salilla olen käynyt kiltisti joka tiistai ja perjantai. Viime perjantaina oli *näin* lähellä, etten skipannut, mutta ajatus blogista ja syntien tunnustamisesta sai kiskomaan trikoot jalkaan ja urheilutopin päälle. :) Harmi, ettei sama tunnu toimivan tuohon karkin mussuttamiseen. Nyt kuitenkin viikon takaisen InBody-mittauksen hälyyttävät tulokset ja oma pyllykakkaolo toivottavasti tsemppaisivat mua vähän parempaan yritykseen.

Pari kuvaa sieltä, nyt on laatu niin perinjuurin hirveää, että ihan itku pääsee, mutta laitan tuon ensimmäisen kuvan jos joku ei ole koskaan käynyt InBodyssa ja miettii millainen hirvityskamaluus se oikein onkaan.



Ja tällainen sieltä sitten parin minuutin seisoskelun jälkeen pjutkahtaa ulos:


Tässäpä meikäläisen kriittisimmät arvot ja vertailun vuoksi tulokset 6.2.2012:

paino: 54,6 kg (51,8 kg)
lihasmassa: 22,2 kg (22,4 kg)
rasvamassa 14,2 kg (10,8 kg)
rasvaprosentti: 26,0 (20,8)

Lihasta oli tullut lisää kumpaankin käteen sekä keskivartaloon, mutta jaloissa oli parisataa grammaa hävikkiä per kinttu. Kuitenkin, numerot puhuvat aika selvää kieltä, että rasvaa pitäisi muutamia kiloja heittää huishemmettiin. 
Nyt siis ihan oikeasti: 
Karkkipäivä on kerran viikossa, hiilaria syödään vain tarpeeseen ja iltapainotteisestiYritän pyrkiä ei-treenipäivinä alle 50 grammaan sokereita päivässä, ja avuksi tähän otan tutun ja turvallisen Kiloklubin kalorilaskurin. Treenien jälkeen illalla (salitreenit oon ruukannut tehdä jo puoliltapäivin, mutta katsotaan, myöhäistäisinkö) syön sitten 150-200 grammaa ja kerran viikossa enemmän, kun on namupäivä. 

Katan vinkkaamaan Astrid-kännykkäsovellukseen pykäsin itselleni herkkuhimotuslistan, jonka itemit päivätään tehtäväksi seuraavalle perjantaille/sunnuntaille. Muina päivinä voi sitten selailla listaa ja lisätä sinne niitä juttuja, joita tekis mieli hetijustnyt.

Nyt mun täytyy rientää, lähden lenkittämään koirat. Olen lupautunut koko illaksi agilityä kouluttamaan meidän koirakoululle, joten kiirehommia. Palataanpa asiaan viikon loppupuolella, jos olen sortunut niin hirveää sättimistä ja kiusaamista sitten vaan oikein isolla joukolla!!

Nanna

Pitäis varmaan ettiä joku uus kiva proteiinipitoinen välipala, sillä mulla kesti just about 45 minuuttia kiskoa alas yksi maitorahkapurkki (250g). HIEMAN ruvennut tökkimään toi liisteri. :D Pitää vielä paljaalteen vetää, sillä mua närästää muunmuassa kaikki hedelmät. Proteiinijuomaa mulla menee aamupalalla ja treenin jälkeen, mutta jotain "mahantäytettä" pitäis kyllä saada.

Tällä hetkellä tosin mun tekisi mieli elää vaan suklaalla.. ja ehkä vähän limpparia kylkeen. Donitseja, pullaa, suklaavanukasta, *drool*, lisää suklaata.. Damn! Onneks mulla on suht hyvä itsekuri yleensä enkä anna näille hormonihimoille valtaa! ..Tänäänkin meni VAAN puolikas levy maraboun minttukrokanttia. Mutta muuten päivän syömiset olleet hyvällä mallilla.

Avon toiveesta huomenna aloitetaan viikon "karppauskokeilu". Eli siis jätetään pois kaikki pullamössömättö niinku leipä, makaronit ym, riisi ja peruna. Ja mun pitäis kestää viikko ilman herkkuja..Oh no. Ihan jännää kyllä kokeilla, miten saadaan meidän ruokavaliot kohtaamaan ja syötyä järkevästi&edullisesti sillä mä en syö punaista lihaa ja avo taas on nirsoin tuntemani ihminen (ei syö mm kalaa tai kanaa ja tykkää vain harvoista kasviksista). Itsehän en full-time karppaajaksi alkaisi koskaan, sillä rrrrakastan vehnäpastaa, nuudeleita ja perunaa yyyyylii kaiken. Mutta viikon kokeilu ei luultavasti vahingoita ketään.
Ei paahtista viikkoon, byää :(

Koitan muistaa kuvailla ja kirjotella ylös mun ja miehen syömisiä sekä raportoida tänne blogiin tästä kokeiluviikosta.

Mutta nyt pitää mennä, mulla on treffit kuntosalin ja kolmen (!) kaverin kanssa. Yksin on kiva treenata, mutta kavereiden kanssa vielä hauskempaa. ;)
Tunnisteet: , 1 kommenttia | edit post
Kata
Nyt on taas tapahtunut tämän tytön elämässä hurjasti asioita, työkuviot sen kun kiihtyvät ja töitä on koko ajan lisää. Samoin saimme väitöskirjan tutkimusluvat, joten sen aineistoa pitää lähteä keräämään melkoisen pian.

Liikuntapuoli on ollut tällä viikolla melkoisen potkuttelupainotteista, ollaan Artun kanssa käyty sekä vetolenkeillä, että lenkeillä niin että minä potkin ja Arttu saa juosta vapaana. Kelit ovat olleet siihen touhuun upeita, joten sisällä istumisen (ja kirjoittamisenkin) lisäksi on ollut pakko päästä vain ulos.

Maanantain baletti meni ihan hyvin, mutta huonosti syöty aamupala kostautui huimauksena ja tehottomana tekemisenä. Ensi maanantaille pitää ottaa luennolle vaikka rahkaa mukaan, niin voi ennen tuntia tankata pikkuisen energiaa. Mutta mitä opimme tästä: Aamupalaa ei saa treenipäivänä unohtaa, ei missään koskaan eikä ikinä.


Tiistaina kävin salilla, ja sain itsestäni enemmän tehoja irti kuin mitä koskaan ikinä. Tein vaihtelun vuoksi kunkin liikkeen pyramidina, eli lämmittelysarjan + 15+10+8+5+1 toistoa, ja kunkin sarjan välissä lisäsin painoa. Penkkiä ja kyykkyä en päässyt tekemään kun vapaiden painojen alueen olivat vallanneet kikattelevat pissikset, mutta korvasin ne sitten rintaprässillä ja jalkaprässillä. Ja jee, joku teki jalkaprässienkkansa, 95 kg nousi melko kevyesti vaikka takana oli melkoisen rankka rääkki.

Tänään rohkaisin sitten itseni, ja menin ensimmäistä kertaa elämässäni spinning-tunnille. Onneksi ohjaaja oli tosi mukava, huomasi saman tien kun tulin epätoivoisen näköisenä ja spinning-salin ulko-ovea vilkuillen hiplaamaan perimmäisestä nurkasta löytyvää pyörää. Tunti ei ollut tosiaankaan mikään kaikista rankin mahdollinen, mutta siti sai hien lentämään ja mahtavan fiiliksen aikaiseksi. Olin myyty, aivan saman tien - tätä on pakko saada lisää.

Ruokapuoli on tällä viikolla hieman hajoillut, on ollut niin paljon kiireitä että syömisen pitäminen säännöllisenä on ollut haastavaa. Paino tulee silti koko ajan hitaasti mutta varmasti alaspäin, ja kohta pitää alkaa harkita uusien farkkujen ostamista. Vanhat kun eivät ilman vyötä pysy kunnolla ylhäällä.

Nyt tosin taas torpedoin itseäni syömällä viikonloppuna lahjaksi saatuja suklaakonvehteja, mutta ne ovat käsintehtyjä ja niin hyviä. (Puolustuksena on sanottava, että ne olivat niin makeita että suklaaöverit sai jo neljästä konvehdista.) Mutta koska syöminen on vaan kivaa, niin pitää sitä välillä harrastaa.

Huomisen ohjelmassa olisi sitten salilla riekkumista ja herkullisen ruoan laittoa. Tavoitteena on vetää itsensä aivan piipuun, niin sunnuntaina voi sitten hyvällä omalla tunnolla pitää vapaapivän ja puuhastella kaikkea muuta. Miten blogosfäärin ihmiset, miten olette treenanneet tänään?


Saila
Kamalaa, miten kauan voi ihminen olla liikkumatta! Ja mitä kaikkea se tekee vartalolle. Olen ihan turvoksissa ja veltto kuin räkä. En myöskään käsitä, miten koirattomat ihmiset voivat pysyä täysjärkisinä ja normaalipainoisina, kun ei ole pakko liikkua joka päivä.. :D No, toisilla toki on parempi itsekuri ja motivaatio kaikkeen kuin toisilla.

Koira jatkaa siis edelleen selkävaivansa potemista. Tosin rekkulankekkula on varsinkin jo nyt sitä mieltä, että selässä ei ole yhtikäs mitään vikaa, ja loikkii lumihangessa kuin bambi. Olen armahtanut sitä ja ruvennut pikkuhiljaa kävelemään noin puolen tunnin mittaisia lenkkejä. Koira on vaan niin raasu, kun pakotan sen kääntymään kotiin kohdasta, jossa muita vaihtoehtoja ovat Pitkä lenkki, Pidempi lenkki ja Metsälenkki. :( No, vuorokauden päästä ollaan jo käyty osteopaatilla ja toivottavasti viisaampia - erityisesti toivon sitä, että liikuntaa saa alkaa lisätä!

Lenkkiseuraa olen parina kertana saanut kaverini koirasta, koska sen omistajat ovat olleet vuorotellen ja yhtä aikaa sairaina. Huomenna aamupäivästä käyn taas heittämässä lenkin kyseisen koiruuden kanssa. Vähän nurinkuriselta kyllä tuntuu jättää oma koira kotiin ja lähteä viemään toisen koiraa lenkille.

Jumpassa en ole "ehtinyt" käydä, suurin syy on kai se, että en ole kaverini kanssa saanut aikatauluja sopimaan yhteen. Ja yksinhän ei voi mennä. Tänään lähdin kuitenkin aika lyhyellä varoitusajalla puolen tunnin keskivartalotreeniin, ja päälle puoli tuntia stepperöintiä.

Keskivartalotreeni oli kuolema, koska mulla on kyllä lihaksia, mutta niin vähän että niillä ei tehdä muuta kuin aiheuteta tuskaa :D Puolituntinen vilisi lankkuasentoja, rutistuksia ja puristuksia, ai kamala. Mä inhoan näitä vatsa-selkä-punnerrusjuttuja, mutta sitä suuremmalla syyllä olisi superjuttu, jos saisin joka maanantai raahattua luuni Otahallille. Ai että, kun alkaisi näkyä edistystä, ja voisi mm. tehdä siinä lankkuasennossa erinäisiä käsien- ja jalkojenheiluttelua, eikä vain naama punaisena koittaa edes pysyä paikallaan lysähtämättä matolle puuskuttamaan..

Stepperöinti oli hauskaa, etenkin kun telkkareita oli nenän edessä kaksi kappaletta :D 150-160-sykkeillä hikoilin puolituntisen, eli vastaa normi hölkkälenkkiä. Ilman polvikipuja tai pelkoa niistä :) Tajusin vaan, että sisäpelikenkäni ovat jo parhaat päivänsä nähneet, mutta onhan ne ostettukin ehkä anno domini 2006. Alkoi nimittäin jalkapohjat puutua siihen malliin, että välillä jo pelkäsin varpaiden putoavan verenkiertohäiriöiden takia. Voisi olla aika seuraavasta palkasta sijoittaa osanen jumppapopoihin, ja aloinkin jo unelmoida joistakin tosi siistin värisistä ihanista tossuista.

Ostososio: Prismassa oli mm. kaikkea -70 prosentin alessa, ja kahmin sieltä itselleni kaksi jumppapaitaa. Toinen tosin on vielä hiukan nafti, mutta suunta on jo alaspäin, kun olen taas saanut itseni liikkeelle!
Nanna

Mua vihloo. Ja kolottaa, juilii, polttelee, särkee ja SATTUU sekä kaikkea muuta mahdollista epämukavaa. Selkä ihan juntturassa, lantio/reidet tuntuu olevan ruosteessa ja kylkiluut toimivat nyrkkeilysäkkeinä.. Noudatin eilen siis terveydenhoitajan käskyä levon suhteen; jätin salitreenin väliin, rösähdin sohvalle ja tilasin pizzaa.

nomnom vegemättö
Tänään kuitenkin pääsin takaisin energiavireeseen ja kävin salilla kyykkimässä. Tällä kertaa muistin verrytellä ja venytellä kunnolla, joten ehkä kävely onnistuu huomenna. Pitää olla huomenna hyvässä vireessä, sillä mennään avon kanssa Kätilöopiston tutustumiskierrokselle. Vähän jännittää, oon nimittäin tosi huono kestämään sairaaloiden hajua!

Oon kyllä "kauhulla" odottanut sitä hetkeä, kun raskaus pakottaa mut hidastamaan vauhtia runsaasti enkä saa enää tehtyä asioita sillä tahdilla, millä ite haluun. Vaan pitää kuunnella kehoa ja blaablaa. Laskettuun on vähän yli 5 viikkoa ja tarkoituksena on terve sekä täysiaikainen toukka, joten täytyy vaan tyytyä kohtalooni. Jotkut varmaan kauhistelevat nyt ja olisivat vain tyytyväisiä "luvasta" levätä ja syödä enemmän kuin normaalisti, mutta tää kyllä sotii mun luontoa vastaan pahasti!

Tai sitten panikoin ihan turhaan, tulihan viime viikolla tultu käytyä salilla neljästi. Voisko tätä mun motivaatiota ja innostusta purkittaa ja laittaa säilöön? :D


Onko joillain muuten suositella hyviä treeniblogeja (meidän blogin lisäksi tottakai ehe-ehe)? Oon huomannut, että toisten kirjoituksia lukiessa saa itsekin hyviä ideoita ym. Ja motivaatiota nostattavat kuvat ovat aina jees!





Inna
Heippa taas ystävät.

Kyllä on karkkia kulunut. Ja muitakin herkkuja. Mitäpä siihen voi sanoa. Itsekuri ei ole riittävää ja nivelkipujakaan ei ole tullut hetkeen, joten karamelliä on mennyt keskimäärin joka toinen päivä suuhun. Ja kerran söin sipsiä ja kerran poppareita. Toisaalta olin pe-ma-reissussa, ja siellähän sitä yleensä tulee syötyä mitä sattuu.
That being said, olen liikkunut melkein suunnitelman mukaan. Sunnuntailtahan mulla jäi telinevoimistelutreenit välistä (ja sitä myöten myös pronssimerkin ensimmäinen suorituskerta, mikä ei kyllä harmita pätkääkään...), mutta kävin kyllä Ojangon jossakin metikössä tarpomassa ja hikoilemassa hieman liian suuressa vaatemäärässä.
Salilla olen käynyt tunnollisesti tiistaisin ja perjantaisin. Kivaa on. Etunojassa tehdyt viparit on täysin perseestä. Mitäpä muuta siihen sanomaan. Tänään laitoin vitskan enemmän maastavetoon, en ole ennen nostanut maasta mitään itseäni painavampaa, paitsi ehkä jonkun henkilön vyötäisiltä parin sentin korkeuteen...

Viikonlopulle ei ole suunniteltuna mitään hirveitä mässinkejä. Sanomattakin lienee selvää, että karkkipäivää ei tarvitse erikseen ruveta pitämään. Nyt laitan dippikasviksii ja katon Voice of Finlandia.
Kata
Tämä viikko on nyt sitten ollut se mun käänteentekevä viikko. Maanataina pysyin baletissa tasapainoissa ilman mitään ongelmia, jaksoin tehdä pliet syvemmälle kuin ikinä, eikä selän asennon kanssa ollut mitään ongelmaa. Hypytkin alkoivat sujua - eli jalkoihin ja vatsoihin on tullut lisää voimaa. Peilinkin virtahepo näytti sutjakammalta ja jäntevämmältä.

Seuraavana päivänä olikin sekä vatsa- että jalkalihakset niin kipeät, että en meinannut päästä sängystä ylös. Minkään salirääkin tai keskivartalotunnin jälkeen ei ole tuntunut yhtä ihana kamalalta, joten pakko se on taas tunnustaa että ballerinat ovat aivan käsittämättömän rautaisessa kunnossa.

Eilen salilla ei juoksumatolla juoksusta meinannut tulla yhtään mitään. Fiilis ja jaksaminen olivat kyllä parasta A-luokkaa. Ongelmaksi kävi kuitenkin se, että vie oli salicapreja pakko kiskoa koko ajan ylöspäin. Joo-o, tammikuun alussa vielä piukeanpinkeät caprit valuvat jokaisella alastömpsähdyksellä pari milliä alaspäin. Kyllä.

Muuten salitreeni meni oikein mallikkaasti. Olen nyt viimein päässyt taas vapaat painot-kammostani eroon, ja perustreeni koostuu kyykyistä, penkistä, kulmasoudusta, pystypunnerruksesta, leuanvedoista ja sen sellaisesta kroppaa melko kokonaisvaltaisesti rasittavasta touhusta. Mitään varsinaista ohjelmaa ei ole, melko fiilispohjalta on nyt pari viikkoa mennyt. Ainut mitä yritän katsoa on se, että joka kerta koko kroppa saisi tarpeeksi rasitusta, ja joko jalat tai ylävartalo vielä vähän jotain ekstrakivaa rääkkiä päälle.

Vaakaa olen taas yrittänyt parhaani mukaan karttaa, koska sen kanssa pelleily meinasi mennä pakonomaiseksi ja neuroottiseksi. Tänä aamuna kuitekin rohkaistuin, kaivoin vaa'an esille ja pomppasin päälle - ja nyt on bileet! Enää puoli kiloa uuteen kymmenlukuun, ja ensimmäisestä punnituksesta painoa on kadonnut 6,5 kg.

Alkaa tuntua yhä realistisemmalta, että saan ne pyjamanpöksyt tämän kuun lopussa ilman sen ihmeempää kinnaamista jalkaan. Kohta pitää vaan ottaa sitten joku uusi tavoite, olisikohan se joku tietty paino penkistä tai joku kiva vaatekappale? Pitää alkaa miettiä. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan. :)
Nanna


Sixpack
Treenit kulkee edelleen! Kirjoitusmotivaatio tosin on lähtenyt nähtävästi lomalle enkä pahemmin ole tietokoneellakaan jaksanut röhnöttää. Tuli ostettua Final Fantasy VIII (nostalgiaa<3) pleikkarille ja oonkin sitten telkkarin edessä istuskellu.. oops. Mutta kyllä tää tästä. Etenkin kun saan mun läppärin korjaukseen viimeistään ens viikolla.

Nopeasti paisuva olomuotoni (kahdessa viikossa +3kg ja turvonnut naama..) ei kauheasti motivoi liikkumaan. Fiilis rupeaa olemaan kuin valaalla ja kauppareissutkin on urakan takana. :D Salitreenin jälkeen kuitenkin olo on mahtavan virkeä, joten vielä ei treenit jää pois! Ja kaikesta huolimatta oon saanut kehitettyä selkää ja hartioita sekä mun räppänöitä olkapäitä. Sen kertoo lisääntyvät painot laitteissa ja mittanauha. Hitaasti, mutta varmasti. Olkapäitä oon treenannut nyt melkeinpä joka päivä (oops - pitäis antaa se 24h lihakselle lepoa!) KOTONA, koska meiltä löytyy himasta just hyvät painot pystypunnerrukseen sekä vipunostoihin. Noihin kun lisätään vielä normaalit punnerrukset niin johan tärisee olat. ;) Punnerrusten kanssa mun piti muuten käyttää vähän mielikuvitusta. En nimittäin pysty niitä enää tekemään lattialla; maha ottaa vastaan. Mutta kun tekee sohvaa vasten, niin onnistuu. *vinkvink*

kuvat: H&M.com/fi
Pääsin hieman shoppaamisen makuun ja ostin ittelleni uudet treenikamat. H&Mstä halppis urheiluliivit vähän isommassa koossa, sillä mun omat Adidaksen liivit rupesivat kiristämään.. jostain kumman syystä. Hooämmästä löyty myös täydellisesti istuvat juoksutrikoot. Vaikka en tällä hetkellä pystykään juoksemaan :D mutta käyvät ne hyvin myös normitreeniin. Odotan innolla sitä aikaa, että pääsen "korkkaamaan" noi housut juoksumatolle. Mukaan tarttui myös muutamat normitopit kokoa L (voi luoja..) sekä uus vesipullo.

eilisen kirpparikierroksen tulos,
kaikki yhteensä 4,50€ .. ei paha
On tässä tullu myös vähän kirppareita kierreltyä halpojen vauvanvaatteiden toivossa ja ihan hyviä löytöjä oon tehnyt. Pitäis pikkuhiljaa ruveta varmaan niitä vauvan tavaroitakin hankkimaan enemmän.. Mulla vaan on huono tapa jättää asiat aina viime tinkaan. :D Ens viikonloppuna on IKEA reissu edessä ja sieltä pitäis tarttua mukaan pinnasänky ja hoitopöytä tarvikkeineen. Vaunutkin pitäis vielä kattoa.. "Nooh ehtiihän tässä!"



Tällä viikolla on mun salilla (Fressi) 11.2. - 14.2. ystävänpäivän kunniaks avoimien ovien päivät ja suosittelen kaikkia käymään kattomassa Fressin meininki, jos vaan mahdollisuudet siihen on. Tarkemmat tiedot Fressin keskuksista löytyy heidän kotisivuiltaan. Itse oon huomen aamulla menossa hyvän ystäväni kanssa treenaamaan, joka ei ole vuosiin käynyt salilla. Pääsen luultavasti siis leikkimään personal traineria. :D

Shoppasin myös laatikollisen proteiinipatukoita ja voin sanoa, että lähtee makeannälkä äkkiä. Mustikka-valkosuklaa, suurta herkkua!
Tekis mieli käpertyä jo nukkumaan, mutta eteisessä näky on tällainen.. Lenkille siis!

Kata
Tämä viikko on kulunut ihan hujauksessa, hurjasti on ollut puuhaa ja tekemistä. Töissä on ollut melkoinen kiirus, mikä on asettanut omia haasteitaan sekä syömiselle että liikkumiselle. Ratkaisuksi ensimmäiseen olen ottanut nyt mukaan ihan tavan protskujuoman sekä maitorahkan, jonka sekoitan kotona valmiiksi sokerittomaan mehukeittoon ja nakkaan sekaan pähkinöitä ja siemeniä.

Maanataina oli sitten ensimmäistä kertaa baletti, ja oli aivan huikean kivaa. Yllättävän nopeasti tajusi aukikierron ja sen sai jopa pidettyä koko tunnin ajan, mutta selän asento tuotti todella paljon vaikeuksia. Koko ajan työnsin ahteriani liikaa taaksepäin, mikä sai aikaan sen että sekä pliét että jalanheitot olivat sekä rumia että tuntuivat pahalta. Lopputunnilla sain viimein pidettyä selän tikkusuorana kokonaisen sarjan ajan, ja fiilis oli siinä vaiheessa aivan mahtava. Koko tunti oli muutenkin täyttä fiilistelyä, vaikka peileistä katsoi vastaan tämä niin tällainen olo oli kun tehtiin tangolla jalanheittoja.
Kyllä siitä vielä ballerina tulee 

Eilen matka kävi salille, ja tein siellä sellaisen koko kropan rääkin, että oksat pois. Ja yllätin itseni, juoksin juoksumatolla kaksi kilometriä lämmittelyksi. Yllättävää siinä oli se, että jaksoin melko kivuttomasti ja että olo oli lopettaessa sellainen että olisi voinut jatkaa vielä pidempäänkin.

Tänään tein sitten viimein sen, mitä olen kuun vaihteen jälkeen aktiivisesti vältellyt. Paino on jumahtanut yhteen ja samaan lukemaan lähes grammalleen, mutta nielin ylpeyteni ja kaivoin nuo surullisenkuuluisat pyjamanhousut vaatehuoneen perukoilta. Tiedän että tavoiteaika on vasta helmikuun lopussa, mutta silti jokin välitarkastus piti suorittaa.
Vähän vielä kinnaa lantiosta

No, laitoin jalat lahkeisiin ja kiskoin housuja ylöspäin. Ja pyllyn kohdalla meinasi iskeä epätoivo, kyllä ne kinnaavat kiinni. Jatkoin kuitenkin, ja se kinnaus jäi siihen. Tuosta noin vain, pienen nykäisyn jälkeen housut olivat jalassa. Siis ne samat pöksyt jotka eivät jouluna menneet ilman massiivista kiskomista päälle, ja joiden kanssa nukkuminen olisi ollut lähestulkoon yhtä mukavaa kuin korsetissa kuorsaaminen. Jotain on siis tehnyt oikein, vaikka painossa se ei vielä niin näkyisikään. Pitäisiköhän heittää vaa'alla vesilintua?



SatuO
Paino jumitti sitten paikoilleen, eikä kyllä olotilakaan ole mitenkään hyvä.
Neljä viikkoa nyt podettuna tuota polvea ja kirurgille ootellaan edelleen aikaa.

Kaivoin varastosta jumppakepin, jotta vois alkaa tekemään kotona kunnon treenisettiä yläkropalle. No ei menny niinku Strömsössä, sillä ilmeisesti varaston lämpötilavaihtelut on syönyt kumppareita ja epäilen, että tiukan paikan tulleen kumpparista kuuluu "naps" ja mun persauksista (tai jostain muualta) "läps" ja sit lentää rumat sanat.
Joten keppi jää nyt käyttämättä.

Pyysin lääkäriltäkin tuonne salille sairaslomatodistuksen, jotta ne vois jäädyttää mun jäsenyyden, mutta nyt aloin kuitenkin miettiä että jos en veisikään sitä, vaan palkkaisin sieltä personal trainerin tekeen mulle uuden ohjelman ylä- ja keskikropalle.
Vaikken voi ryhmäliikunnoissa käydä, niin salia pystyisin ehkä hyödyntämään. Onhan siellä paljon laitteita joissa ei tarvitse polven varaan laskea.
Ja kaippa pieni lämmittelykin kuntopyörällä onnistuu, kun rauhallisesti ottaa ja lopettaa jos sattuu.
Ei nyt viitsi kuitenkaan riskeerata ennen ku konsultoi erikoislääkäriä.

Nyt mulla onkin hirveä kiukku päällä tästä saamattomuudesta ja kipuilusta.
Jos jokin fiktiohahmo kuvais mua nyt, niin se olis varmaan Hulk, siinä vaiheessa kun se suuttuu ja muuttuu vihreäksi.. :D *reps*
Inna
Tämä narukäsi kävi tänään kolmatta kertaa salilla. Tai olenhan minä aiemminkin siellä välillä käynyt puuhastelemassa, mutta nyt on ollut ihan selkeä suunnitelma. Viime viikolla surkean edeltävän viikon ja maanantain jälkeen menin tiistaina avomiehen kanssa korkeakoululiikunnan vuorolla yliopiston vieressä olevalle salille. Rakas ukkoseni näytti miten oikeaoppisesti pystypunnerretaan, käytetään ylätaljaa ja kulmasoudetaan. Maastaveto ja penkkipunnerrus onkin jo aiemmin käyty läpi. Vähän katsottiin myös kyykkyongelmaa, minulla oikea polvi notkahtaa syväkyykystä lattian kanssa paralleliin noustessa toisinaan sisäänpäin, etenkin jos niskassa on vähän enemmän painoa. 

Perjantaina kävin sitten miehen laatiman ohjelman pohjalta treenaamassa ensimmäistä kertaa ikinä yksinäni. Eikun olenhan minä kerran aikaisemminkin yksin käynyt, melkein vuosi sitten. 

Ohjelma on lyhyt ja ytimekäs, jotta jaksaisin pitää siitä kiinni ja selviäisin salilta tarpeeksi sutjakasti. Käyn vain kahdesti viikossa, koska on kyettävä treenaamaan hyvin myös telineitä ja agilityä. Salipäiviksi valikoituivat tiistai ja perjantai. Tiistaisin teen kyykkyä, ylätaljaa ja penkkiä tai miestenpunneruksia, kyykkyä vähemmillä toistoilla ja nousevilla sarjoilla, ylätaljassa leveä myötäote ja kapea vastaote. Perjantai on sitten mave-päivä, sen kaveriksi pistettiin pystypunnerrus, kulmasoutu ja inhoamani etunoja-viparit, -kele. Tarkoitus olisi aina aloittaa tuolla jalkaosastolla, mutta perjantaina oli maastavetopaikalla ruuhkaa ja aloitin sitten muilla liikkeillä.

Minäpä laitan tähän painotkin ylös, niin kuin Kata sanoi, mikäs sen mukavampaa kuin julkinen nöyryytys. Ja ovatpa sitten tallessa kun olen oikea salihirmu ja heittelen joulupukkeja ilmaan vaikka ihan lämmittelyksi!

PE:
Mave: 30-35-40-45-50 (kg), 5-5-5-4-4
Pystypunnerrus: pikkutanko (ehkä 7-10 kg) + 10 kg 10-7, pikkutanko + 7,5 kg 10-10 (tein tässä vähän hölmösti, kun ei tuolla kympillä noussut sarja täyteen, tein sitten kokonaan alusta sen vähemmillä painoilla...)
Kulmasoutu: pikkutanko + 10 kg, 10-10-10
Etunojaviparit: 2,5 kg kummassakin kourassa, 10-10-10 

TI:
Kyykky: 20-25-27,5-30-35 (kg), 5-5-5-5-5
Käsipainopena: 6 kg kummassakin kädessä, 10-10-10 (tässä ois varmaan voinu olla kilo enempi kummassakin, mutta ei varmaan kahta)
Ylätalja leveällä myötäotteella: 30-30-25 (kg), 10-9-10 (oli aivan pirun raskas toinen sarja ja ei tullut ihan puhtaita toistoja kun vasen puoli jäi jälkeen)
Ylätalja kapealla vastaotteella: 25-25-30 (kg), 10-10-10

Tässä vielä kuva luikerosta:


Toivotaan, että vaikka syksyyn mennessä olisi jotain kehitystä tapahtunut. Olo on nyt ainakin aika voimaton. Tällä viikolla mun täytyy mennä jo ylihuomenna salille uudestaan, koska to-iltana lähden yöjunalla junnumman koiran kanssa pk-seuturundille. Ja sitä myöten jää telinevoimistelutreenitkin todella surullisesti välistä. Loppuun vielä onnittelut tänään Runebergin päivänä synttäreitään viettävälle nyt kuusivuotiaalle ihanalle Pessiläiselleni!
Nanna


Ma: kuntosali selkä+rinta+olat+kädet
Ti: kuntosali jalat+kädet
ke: lepopäivä (2h lenkki koiran kanssa)
to: kuntosali selkä+rinta+olat+kädet
pe: 30min kahvakuula
la: kuntosali jalat+selkä+olat
su: lepopäivä

Suhteellisen hyvä ja energinen viikko siis takana! Olo on heti parempi, kun on päässyt liikkumaan. Kovaa vauhtia kasvava maha tosin lisää vähän haasteellisuutta, mutta ei mitenkään häiritsevästi..vielä. :D Neuvolasta tuli ihmettelyä mun jaksamista kohtaan, sillä mun kohtu on kasvanut tosi nopsaan "mun vartalon kokoon" nähden ja näin ollen mun hapensaanti pitäis olla tosi huonoa. Mutta sykettä vahtien hengityskin sujuu. Jäätävä närästys tosin vaivaa, mutta Rennie auttaa!

Aamupala on ollut joka päivä tukeva (mm. kaurapuuroa, rahkaa, marjasmoothieita protskujauholla), mutta päivän muut syömiset on olleet aika huonoja. Nukun vähän miten sattuu (2-4h pätkissä sillon kuin sattuu väsyttämään) niin oon tässä kuluneella viikolla mm. kokkaillut ja syönyt pannukakkuja kolmelta yöllä. Perjantaina söin makaroneja voilla viideltä aamulla. Suklaata ja Pepsi maxia on mennyt myös liikaa, mutta sallin ittelleni nää mieliteot nyt kun ei paino muuten pysy nousussa.

Aamu käyntiin-smoothie:
Maustamatonta maitorahkaa
Mustikkamehukeittoa
Pakastimesta jäisiä marjoja, mustikat ja puolukat omia lemppareita
Vähän kauraleseitä
Proteiinijauhoa (mulla on makuna mansikka niin sopii hyvin sekaan)

^- Näitä sitten tehosekoittimeen siinä suhteessa missä haluaa (rahka - mehukeitto siihen suhteeseen haluaako paksua vai ohutta juomaa) ja sekaisin. Hyvää tulee ja nälkä menee!

Mies vapautu yövuoroputkestaan ja lähtee ens viikolla mun treenikaveriks salille. Tehdään sen kanssa aina vuorotellen sarjoja ja kokeillaan erilaisia treenejä sekä tsempataan toisiamme. Saa aina paremmin irti salikäynnistä, kun on joku tsemppaamassa (lue: läksyttämässä) vieressä.

Loppuun vielä mahtava Terry Crewsin eurotreeni. Pitäiskö kokeilla? :D (Pätkä sarjasta My Wife and Kids [suom: Meidän faija] joka on yks allekirjoittaneen lempisarjoista!)

Saila
Yhyy mä olen kipeänä. Tai en varsinaisesti, ei ole kuumetta tai mitään, mutta kurkku on öisin ja aamuisin kuin hiekkapaperia. Ihan välillä herään yöllä siihen, että oksettaa, kun kurkku on niin kuivan ja karhean tuntuinen. Ei ole kivaa :(

Piti tänään mennä puntille, mutta ymmärrettävästi jätin sen väliin. Ja muuta en olekaan tällä viikolla tehnyt, kun koirakin on sairaslomalla. Hiihtämässä piti käydä, mutta tuli jotain ällöä vettä ja räntää taivaalta. No, odottelen tervehtymistäni ja sit lähtee taas!
Tiia
Mitä ihmettä tapahtui viime viikon hyvälle fiilikselle?!

Tai, henkisesti olo on vieläkin ihan ok, mutta alaselkä on ollut kohta jo viikon kiukkuinen. Viime perjantaina suurella innolla taljassa kidutetut ojentajat ottivat myös hartioihin, ja sunnuntaina tuli pönötettyä Häämessuilla useampi tunti, joten selkä sanoi sopimuksen irti.
Viikko on sujunut mukavasti Buranaa & Sirdaludia nappaillen, ei toivoakaan salikäynneistä saatika jumppailuista... Pyöräily sen sijaan on saletisti tapahtunut rasvanpolttosykkeellä inhoista keleistä johtuen.

Mä siis tosiaan olen menossa naimisiin syyskuussa, sikäli mikäli sillä mitään tekemistä on tämän laihdutusproggiksen kanssa. Hääpuku haettiin viime marraskuussa ja se oli sovitettaessa jo ei-mitenkään-liian-pieni, mutta eilen kun kiskaisin sen ensimmäistä kertaa päälle sitten liikkeessä tapahtuneen sovituksen, niin sehän melkein pyöri ympäri :D Ja joo, boleron hihat kiristää kyynärtaipeista... :p (Silloin joskus heppahommia tehdessä, kun olin ääreist timmissä kunnossa, mulla oli ongelmia löytää käsivarsista tarpeeksi väljiä paitapuseroita. Haba kasvaa vissiin aika helposti... :D)

Huvittavintahan tässä on se, ettei multa ole kiloja lähtenyt viimeisen puolen vuoden aikana kuin pari, mutta senttejä senkin edestä. Sentit on kyllä kaikonneet jostain muualta kuin alavatsasta, mutta eikös se niin ollutkin, että sieltä missä on eniten, lähtee hitaiten... Suosituksia hyvistä ompelijoista otetaan siis vastaan, mekkoa tarvinnee vähäsen kaventaa.

Harrastakaa liikuntaa, hyvät ihmiset. Siinä kiinteytyy, iho paranee ja mieli pysyy hyvänä.
Harrastakaa sitä kuitenkin pieteetillä älkääkä vetäkö itteänne ihan kiukulla tappiin niin, että harjoitus rasittaa pääasiassa muita lihasryhmiä (kuten selkää) kuin sitä mitä olisi tarkoitus (kuten ojentajia), koska sitten saa olla pitkään tekemättä mitään.

Piti tämäkin sitten kokeilla ihan oman käden kautta. En suosittele.