Inna
Edellisen tekstin jälkeen tilanne parani hetkellisesti, pääsin salille, aloitin pikajuoksutreenit yhdessä muutaman muun koiraseurakaverin kanssa, söin edelleen sokruu ihan liikaa, mutta myös hyvää ruokaa. Käytiin Ilon kanssa kisaamassa pari kertaa ja se hienoa oli!

Mutta sitten. Kaksi viikkoa sitten tiistai-iltana mulla alkoi iltapalan jälkeen koskea aika voimakkaasti vatsaan. Ajattelin, että joku normaali vatsavaiva, ja yritin mennä nukkumaan. Vaan kun neljän tunnin valveuneilun ja ihan suoraan valvomisen jälkeen olo oli vain hirveämpi, päätin soittaa päivystykseen. Kipuilu oli erilaista kuin normaalisti ja tuntui ylempänä vatsassa. Yhteispäivystyksessä hoitaja oli sitä mieltä, että ummetusta se on ja ohjeisti juomaan paljon vettä. Pari tuntia valvoin hörpiskellen ja kuumaa vesipulloa mahani päällä kieritellen, sain käytyä vessassakin sitten lopulta, ja menin takaisin sänkyyn. Sain nukutuksi kai noin kymmeneen. Mies oli yöllä herännyt, koska kipu oli sen verran kova, että pyörin ja vaikeroin sängyssä ennen päivystykseen soittoa, joten hän kysyi mun herättyäni onko kipu mennyt pois. Sanoin ensin, että on, mutta minuutin kuluttua tajusin, että se on ja on kovempi kuin illalla. Long story short, lähdettiin terveysasemalle, missä hoitajan kautta lääkärille ja appendisiittiepäilynä sairaalaan päivystykseen. Sain päivystyksessä paaripaikan ja heti kipulääkettä suoneen (olo oli todella, todella, todella kipeä sinne mennessä), joka alkoikin vaikuttaa pian. Mua kärrättiin gynelläkin, koska umppariepäily ei ollut lopulta kovinkaan selkeä. Gynellä ei löytynyt mitään (eikä pissanäytteistä), ja iltaa kohden mulla lähtikin sitten CRP nousuun, joten päivystävä kirurgi laittoi sitten osastolle yöksi. Aamulla tuli sitten kirurgi tarkastamaan tilanteen ja antamaan leikkauspäätökseen. Mut päätettiin vahvana epäilynä leikata (CRP oli noussut ja palpoidessa oli umpparin kohdalta edelleen hyvin arka, vaikka muuten olinkin kivuton). Ensin vielä sanottiin, että avoleikkauksena, mutta anestesiahoitaja onneksi heti kun mut leikkaussaliin vietiin, sanoi, että tähystysvehkeet on tuotu, joten sillä mennään. Sehän lyhentää toipumisajan puoleen, jos leikataan tähystyksellä vs. avoleikkaus, jos kaikki menee hyvin.

Leikkaus meni hyvin, mulla oli kuin olikin se umpisuolentulehdus, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta nyt oon ollu kaksi viikkoa taas täysin sedentary, ensin ti-ilta-su-aamu täysin vaakatasopotilaana ja senkin jälkeen rasituksen raja on ollut, ettei mitään kiloa raskaampaa saa nostaa. Enkä saa juostakaan vielä tällä viikolla (enkä tietenkään käydä puntilla). Ja tottakai olen säälinyt itseäni, kun jouduin leikattavaksi ja oon komentanu avomiestä tuomaan herkkuja mulle. Pikkuhiljaa varmaan alkaa tästä helpottaa, ja kävin jo tänä aamuna koirien kans reippaan (mutta lyhyen) aamukävelyn, ja yritän jatkaa tätä joka arkipäivä. Normaalisti meidän aamulenkki on siis koirien perässä raahustamista kun he haistelee kaiken, KAIKEN! Ja ruokiinkin vois hieman yrittää kiinnittää huomiota, erityisesti karkkipäivä saisi olla vain kerran viikossa.

Mulla on siis toipuminen mennyt tosi hyvin, mitä nyt yksi noista kolmesta tähystyshaavasta on nyt vähän vihoitellut kun sen alle on ilmeisesti kerääntynyt vähän tavallista enemmän kudosnestettä ja sitä välillä vinoja vatsalihaksia erheyksessä käyttäessä vihlaisee. Mutta uskoisin, että ensi viikon alusta pääsen taas puntille. :)

Tsemppiä kaikille, yritetäänhän taas aktivoitua kirjoittamaan! Mukava oli Nannan päivitys lukea. :) Ja Saila on reipas ollu!
Tunnisteet: , edit post
0 Responses

Lähetä kommentti

Tsemppihehkutusihkutuspeukutukset tänne!