Kata
Ja sitten kävi niin, että stressi löi yli, salireeni muuttui maaniseksi ruoanahmimiseksi ja karkinhimo sekoitti systeemin. Pentu tuli taloon ja valvotti ja siinä konkurssissa ei muutama vatsamakkara paljoa painanut. Myös olut maistui - hei, kerran sitä vaan eletään ja jos poskipäät vaan pilkottaa takaapäin niin eihän se ketään haittaa. Mieliala muuttui pirteästä ja iloisesta keikkumaan siellä masennuksen kynnyksellä.

Sitten tuli se eräs kaunis päivä kun ystävä löi mäkikuismaputelin nassuun ja määräsi päiväannokseksi kolme tablettia päivässä. Pikkuhiljaa on möngitty taas ylöspäin, yleinen mieliala on parempi ja jaksamistakin alkaa löytyä, vaikka on vieläkin päiviä että tekee tiukkaa. Mutta se liikunta ja se yleinen fiilistely ja hyvin syöminen, missä se on? Nyt ollaan taas samassa tilanteessa kuin viime tammikuussa - läskinä ja möllöttävänä.

Mutta olen minä nyt jotain tehnytin - joogannut ja käynyt kävelemässä. Ruokavaliosta on taas tippunut ylimääräiset tuopit, sipsit ja karkit pois ja olo on parempi (ja ainakin yhdet farkut mahtuvat päälle). Tie on vain ylöspäin, jälleen kerran.